perjantai 31. toukokuuta 2019

Vesikulttuuritalo, Kööpenhamina



Karmean Hampuri-Köpenhamina -yöjunaistunnon jälkeen uimahalli ja sauna oli aivan taivaallinen alku päivälle. Hassunniminen Vandkulturhus Kööpenhaminan Valbyssa avautui jo kuudelta joten pääsin tuoreeltaan junasta lillumaan altaisiin pirtsakoiden mummojen ja pappojen sekaan. Paikallisjunalla matka päärautatieasemalta kesti n. 10 minuuttia suuntaansa, aamulippu uimahalliin maksoi 25 DKK. Vielä keksiä hyvä ja ilmava tapa kuljettaa märkää uikkaria Euroopan halki?

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Vuorokausirytmi ohoi


23.45, 05.40, 00.12, 6.18... kaikki kellonaikoja jolloin en yleensä ole tajuissani, saati aktiivisena toimijana. Ajat ovat luonnollisesti junien vaihtoaikoja sille, joka haluaa päästä paikasta toiseen nopeinta reittiä. Nopeus ja mukavuus eivät kulje käsikädessä, ehei. Etenkin aikainen skarppaus on krooniselle aamu-uniselle fyysisesti tuskallista kun kortisolitaso on vielä koholla ja elimistö ei pysty kykene ymmärtämään tarvetta liikkua, tehdä päätöksiä, juosta... 

Rahaahan näin säästyy koska aamupalaa en voi kuvitellakaan kuvotukseltani syöväni ennen kuin sisäinen kelloni näyttää yhdeksää. Juna Kööpenhaminasta Hampurin oli tunnin etuajassa (siis tunnin!) ja kun kellotin 4.45 horjuessani pöpperöisenä asemalaiturille, horjui vähän myös usko. Nyt kello on jo 7, ja taas mennään! Toki varhain liikkeellä ollessa pääsee näkemään hienoja auringonnousuja ja kuvauksellisen/pelottavan autioita kaupunkien katuja.
auringonnousu Viking Gracella
auringonnousu bussissa jossain Saksassa

Vinkki Hampuri HBf: käy ensin Fresch und etwas - vessassa, lippu antaa 50 sentin alennuksen ostoksiin.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Varhain Tukholmassa

Aamulaivalta matkailija hyppää "virkeänä" ja "reippaana" Tukholman Stadsgårdetin terminaaliin n. kello 6.30. Ellei ole kiire seuraavaan junaan, olisi mukava saada syödä aamiaista kaikessa rauhassa. Sekaanille se ei liene ongelma eikä mikään, mutta aamuäreälle vegaanille aikaisia vaihtoehtoja ei liiemmin ole.

Olin sopinut treffit ystävän kanssa kymmenen aikoihin, eli minulla oli kulutettavana ainakin kolme tuntia. Onni ja autuus, Pom och Flora -kahvila Södermalmilla mukavan kävelymatkan päässä terminaalista avautui jo seitsemältä. Valloitin viihtyisän kahvilan nurkkapöydän, samalla ovenavauksella muutaman muun samalta laivalta tulleen kanssa. Kannullinen teetä, vastapuristettu mehu, raparperimüsli, virtalähde läppärille ja olin tyytyväinen. Vegaaniystävällinen, toden totta. Kahvinjuojille tiedoksi, suodatinkahvissa oli rajaton santsioikeus.
pom och flora, stockholm

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Ruotsin halki, poikki ja pinoon


Kun olen viimein saanut ahterini Suomen halki, yöpynyt Helsingissä ja päässyt  Itämeren yli Tukholmaan. Tuntuu jo siltä että huh, johan tässä on matkaa tehtykin. Sitten seuraa brutaalin totuuden hetki: ellei tarkoitus ole jäädä hengailemaan keskiseen Ruotsiin,matka on vieläkin vasta alkutekijöissään. Snabb-, snäll- tai muu junamatka Ruotsin halki on tylsä ja pitkä kuin nälkävuosi. Junat ovat kallistuvakorisia ja keikkuvat mutkissa eri lailla kuin VR, penkit ovat useimmiten jo elämää nähneitä ja maisemat ikkunan takana hyvin tutunoloisia: puuta, vettä, puuta, vettä, kaupunki ja taas alusta. Etappi onkin ikkunantakaisia wow-hetkiä odotellessa sopiva työntekoon, leffamaratoniin, useampaankin powernappingiin, kanssamatkustajiin tutustumiseen tai pitkään tietoisen läsnäolon harjoitukseen.

Jotta nälkävuonna ei tulisi nälkä, pienen otantani perusteella (tågsemester -fb-palsta ja omat junailuni) ruotsalaiset ottavat junaeväät vakavasti. Matsäck  löytyy seminuhjuisilta reilaajilta, iloisilta eläkeläisporukoilta ja tietysti potenssiin x lapsiperheiltä. Tähän seuraan karjalaismummogeenini sopivat mainiosti. Evässetillä toivoin pärjääväni aamiaisesta ainakin lounaaseen Göteborgissa = riittivät paluumatkalle asti. Tällä reissulla testaan myös vehnätöntä matkadieettiä vatsaparkani mieliksi. Eka unohdus tuli jo lähtiessä, ostin croissanteja joissa yhdistyy vehnän ja rasvan ihana mutta niin epäsopiva vaikutus. Syötän croissantit Kööpenhaminan puluille, turvotkoon ne minun sijastani!



lauantai 25. toukokuuta 2019

Kenen kyydissä istut, sen lauluja laulat?

Seuraa flygskam-tunnustus: ennen kuin lentelyn syyllisyystaakka kasvoi liian suureksi, ehdin jo kohota Finskin kultapossukerhoon eli Finnair Plus Gold-tasolle. Se tarkoittaisi ilmaisia upgreidauksia, priorityturvatarkastusta ja -koneeseennousua ja loungepääsyä. Aion käyttää Plus-pisteeni ja -etuni pois, pääsen sahaamaan Helsinki-Bromma -väliä monta kertaa yksin ja kanssamatkustajan kanssa.

Tämä paljastus johdattelee kysymykseen,  jota nyt pohdin usein, eli miten ylittää Itämeri tai ylipäänsä lähteä Suomesta. Vaihtoehtoina ovat 1) laiva Helsingistä tai Turusta Tukholmaan, 2) juna Tornion ja Haaparannan kautta, 3) lento Tukholmaan tai 4) Tallinnaan, josta bussilla Baltian maiden läpi. Pahiksissakin on vivahde-eroja; Viking Grace kulkee LNG:llä, nesteytetyllä maakaasulla ja siinä on Magnusvoimaan (!) perustuva roottoripurje kannella tuottamassa sähköenergiaa. Viking myös sammuttaa laivojen koneet satamassa. Vähemmän päästöjä tuottavilla potkurikoneella lennetään Turusta Arlandaan ja Helsinki-Vantaalta Brommaan. Tallinnaan lentäminen tuntuu niin absurdilta etten ole sitä edes harkinnut, potkurikoneella sekin. Tallinnlaivoissa hitaampi parempi, Eckerö Line taitaa taittaa matkan hitaimmin. 

Elä heijän kanssa nyt ihmisiks, sanoi mummo kiperien valintojen äärellä.  Olen selannut laskelmia alkumatkan päästöpiheimmästä matkustustavasta, ja ollut päättelevinäni että Turusta lähtiessä Viking Grace on ekotehokkain mutta Helsingistä ATR-potkurikone Brommaan. MUTTA! Jos ja kun matkustan eestaas propellikoneilla tuottaen vähiten päästöjä, tuenko lentoyhtiöiden statusta ja monopolia? Näyttäytyykö ympäristövalintani ulospäin viestinä siitä että hyväksyn lentämisen, samalta kentältähän lähtee samojen lentoyhtiöiden reittejä himppasen kauemmaksi isoilla suihkareilla. Annanko valinnallani yhtiöille ja Suomen elinkeinoelämälle/liikennepolitiikalle tukeni ja viestin että lentäminen on tarpeellista ja reittejä ylläpidettävä? Toisaalta, laivayhtiön tuloksesta varmaan (mutu-tuntumalla) valtaosa taotaan risteilyillä ja ostoksilla. Jos tuen matkapennosillani laivayhtiötä, onko se samaan tapaan ulospäin thumbs up viihderisteilyille?

Bussi Baltian halki vaatii yöpymisen Tallinnassa ja/tai matkan varrella. Halvahkoahan se on, mutta vaatii hyviä perslihaksia ja  pahoinvoimattomuutta bussimatkalla. Lisäksi mahdollinen puolityhjä bussi kuluttaa enemmän kuin juna ja lähestyy jo potkurikoneen päästölukuja. Tietysti jos kaikki spekuloivat tällä tavalla, ei bussien täyttöaste koskaan nousekaan.

Jäljelle jäisi juna-bussilenkki pohjoisen kautta. Matka Tukholmaan nielaisee jo kaksi päivää. Jos myös käytetylle ajalle ja matkalla kulutetulle ruoalle, yöpymisille ym. lasketaan hinta, nousee vaihtoehto tällä hetkellä ja näillä tuloilla epärealistiseksi. 

Viimeinen vaihtoehto olisi pysyä kotona ja virtuaalimatkailla. Mutta minkäs teet kun kodit ja työt nyt ovat tällä hetkellä useammassa paikassa ja maassa. 

Näihin pohdintoihin syventymällä saa päänsä pyörälle tehokkaasti ja nopeasti! Koetan tasapainoilla päästöjen, mukavuuden/-sta tinkimisen, hinnan, kokonaisajan, matkan aikaisen kulutustarpeen (ruoka, majoitus, lähimatkaliput, ajanviete...)  välillä kohtuulliseksi katsomani verran. 

perjantai 24. toukokuuta 2019

Kuka, missä ja miksi?

Olen elämäni aikana lentänyt suhteellisen paljon, jonkin verran työreissuja, konferenssimatkoja yli 10 vuoden ajan ja paljon vapaa-ajan matkoja 20 vuoden ajan. Ei nyt mennä likaisiin yksityiskohtiin, mutta joskus muistan varanneeni lennon Cork-Venetsia viidellä punnalla ja alkaneeni sitten suunnitella lomaa ja pääsyä tuon lennon alku- ja loppupisteeseen.  Matkustin myös katsomaan jonkin tietyn näyttelyn, bändien perässä ja ihan vain siksi koska oli pitkä viikonloppu ja piti päästä jonnekin. Koska olin ansainnut sen. Face palm.

Parin viime vuden ajan olen jo kompensoinut lentoja ja sitten alkanut enenevässä määrin kyseenalaistaa niiden tarpeellisuutta. Nyt pyrin vähentämään lentämisen minimiin. Samalla parin vuoden aikajänteellä olen siirtynyt kasvissyöjästä vegaaniksi ja irtisanoutunut vakituisesta työpaikastani etsien uutta suuntaa työelämälle ja suunnitellen minimalistista yritystoimintaa. Asun Suomessa ja rakkaan M:n kanssa Tsekissä. Olemme muuttaneet jatkuvasti pienempiin asuntoihin, nyt 35 m2  ja 30 m2. Onko em. asioilla jotain yhteyttä keskenään? Varmasti! Tavoitteena on elämän selkeyttäminen, sälän karsiminen ja liiasta/turhasta irtipäästäminen. Sellainen hyvä zen-pössis.

Keväällä-kesällä 2019 reissuja on tulossa noin 3 viikon välein, enimmäkseen kodista toiseen kaikkine välietappeineen ja mutkineen. Muutama seminaari ja työmatka, opiskelujuttuja, perheen ja ystävien tapaamista, kesälomaa, syntymäpäiviä... Yleensä matkustuksellani on joku muu(kin) funktio kun vain loma. Esim. sukulaisten ja perheen tapaamista en laske lomaksi lainkaan :D Koetan myös yhdistellä matkakohteita, niin että pysähdyn kavereiden luona matkan varrella tai yritän reitittää itseni samaan paikkaan ja aikaan ystävän kanssa.

Junamatkustaminen ei minulle ole ensisijaisesti reissuromantiikkaa vaan praktinen keino päästä paikasta toiseen tekemään asioita jotka ovat minulle tärkeitä. Mikä ettei, kiva jos matkalla voi fiilistellä, mutta en etsi sitä reissaamiseltani. Olen laiska ja huono valokuvaaja,  räpsin vain villisti kuvia ja jaan niitä mielelläni. Pidän syömisestä, en kuitenkaan muovihaarukoista ja kertakäyttölautasista. Koetan minimoida syntyvän jätteen myös matkalla, siksi moni herkku saattaa jäädä syömättä ja tsekkaan ravintolan lautaspolitiikan ennen tilaamista. Jos paikassa tarjoillaan kertakäyttöastioista, so long.

Huomio ja disclaimer, paino sanalla koetan ja yritän. Koetan olla tuntematta liikaa angstia ja syyllisyyttä, niin ettei se halvaannuta minua tekemästä sen mihin pystyn. Lipsahdan joskus jeesustelemaan lesswaste-vegaani -teemoista, pahoittelut jo etukäteen. Asiat ovat niin tuoreena ja pinnalla, on pakko vähän jakaa. Summa summarum, toivoisin pelastavani maailman. Ellen siihen pysty niin olen ainakin yrittänyt.