Kun olen viimein saanut ahterini Suomen halki, yöpynyt Helsingissä ja päässyt Itämeren yli Tukholmaan. Tuntuu jo siltä että huh, johan tässä on matkaa tehtykin. Sitten seuraa brutaalin totuuden hetki: ellei tarkoitus ole jäädä hengailemaan keskiseen Ruotsiin,matka on vieläkin vasta alkutekijöissään. Snabb-, snäll- tai muu junamatka Ruotsin halki on tylsä ja pitkä kuin nälkävuosi. Junat ovat kallistuvakorisia ja keikkuvat mutkissa eri lailla kuin VR, penkit ovat useimmiten jo elämää nähneitä ja maisemat ikkunan takana hyvin tutunoloisia: puuta, vettä, puuta, vettä, kaupunki ja taas alusta. Etappi onkin ikkunantakaisia wow-hetkiä odotellessa sopiva työntekoon, leffamaratoniin, useampaankin powernappingiin, kanssamatkustajiin tutustumiseen tai pitkään tietoisen läsnäolon harjoitukseen.
Jotta nälkävuonna ei tulisi nälkä, pienen otantani perusteella (tågsemester -fb-palsta ja omat junailuni) ruotsalaiset ottavat junaeväät vakavasti. Matsäck löytyy seminuhjuisilta reilaajilta, iloisilta eläkeläisporukoilta ja tietysti potenssiin x lapsiperheiltä. Tähän seuraan karjalaismummogeenini sopivat mainiosti. Evässetillä toivoin pärjääväni aamiaisesta ainakin lounaaseen Göteborgissa = riittivät paluumatkalle asti. Tällä reissulla testaan myös vehnätöntä matkadieettiä vatsaparkani mieliksi. Eka unohdus tuli jo lähtiessä, ostin croissanteja joissa yhdistyy vehnän ja rasvan ihana mutta niin epäsopiva vaikutus. Syötän croissantit Kööpenhaminan puluille, turvotkoon ne minun sijastani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti